Etusivu
Toiminta
Ajankohtaista
Galleria
Henkilöstö
Palaute
Linkit

Mänttä-Vilppulan nuorisotoimi järjestää, nuorisotilojen toiminnan lisäksi monenkirjavaa toimintaa nuorille.

Kesäleirit
Kesäkuun alkuviikoilla järjestettävät kesäleirit ovat tarkoitettu 7-13 vuotiaille varhaisnuorille. Leirejä järjestetään kaksi perättäisillä viikoilla. Leirit järjestetään pohjaslahden kauniissa maisemissa ja nuorille on suunniteltu monenlaista yhteistoimintaa:Käsitöitä, jalkapalloturnaus, discoilua, uimista ja luontoaiheista toimintaa.

 

 

Tienaa 300 € -kamppanja.
LC-Vilppula/kosken ja LC-Mänttän rahoittama tienaa 300 € kampanja pyrkii edistämään nuorten kesätöiden saanti mahdollisuuksia.

Nuoret toimivat itsehakemissaan yrityksissä 2 viikkoa(60h) josta he ansaitsevat 300 €.

 

Konsertit, teema-ja bändi-illat
Nuorisotoimen kuvaan kuuluu myös konserttien järjestäminen ja paikallisen bänditoiminnan tukeminen soittokämppien muodossa. Paikalliset bändit voivat esiintyä nuorisotiloilla järjestettävissä bändi-illoissa. Teema-illoissa käsitellään nuoria koskettavia asioita mm. kauneudenhoitoa, seksuaalisuutta, ruuanlaittoa, musiikkia ja elokuvia.

Vapaa-ajan matkat
Nuorisotoimisto järjestää joka vuosi myös useita reissuja erinäisiin tapahtumiin. Listalta löytyy konsertteja, lätkä-pelejä, kylpylä- ja laskettelureissuja.

 

Nuorisotilat
Nuorisotilojen toiminnasta tarkempaa tietoa Tilat-sivuilla.


 

Mänttä-Vilppulan nuorisotoimi, Keskuskatu 2 B c/o nuorisotalo 35700 Mänttä-Vilppula
Puh. 03-4888 780